Ripustinkoukku Verkot / ripustimet ja tuentaverkot kasvatustelttoihin. Tuentaverkoilla saat kätevästi tuettua kasvisi, jotta hedelmien paino ei katko kasvisi varsia. Tällainen katastrofi johtaa auttamatta satosi tuhoutumiseen. Verkkoja voi asennella niin vaaka- kuin pystysuorille osuuksille kasvin kasvutilassa. Jotkut kotikasvattajat käyttävät verkkoja useissa eri kerroksissa, jolloin kasvin varsia voidaan kasvun aikana ohjailla eri suuntiin valon saannin maksimoimiseksi. Ripustimilla taas saat valaisimet, puhaltimet ja aktiivihiilet kiinnitettyä kasvatusteltat kattoon kätevästi jolloin niiden korkeutta on helppo säätää. Ripustimia valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen kuinka painavaa tavaraa ripustaa, sillä ripustimia on useita eri laatuja aina muovisesta muutaman euron hintaisista metallisiin Heavy Duty ripustimiin jotka maksavat useamman kympin. Puutarhanhoito on hyväksi sielulle ja ruumiille. Vaikka lopputulos ei olisikaan aina täydellinen, täytyy siihen olla tyytyväisiä. Voimme aloittaa alusta, tehdä muutoksia ja työstää kasvejamme, jotka ovat kuitenkin elävää materiaalia. Epäonnistunut kylvös ei tarkoita viherpeukalon puuttumista, sillä aivan varmasti olet oppinut matkan varrella paljon, mikä auttaa onnistumaan ensi kerralla paremmin. Puutarhanhoito ja sitä aloittaessa tavoitteet on hyvä asettaa maltillisesti. Istuta vain sellaista, mitä sinä ja perheesi todella syötte. Tee puutarhatöitä silloin, kun sinua huvittaa – ei siksi, että sinun on pakko. Ajattele sadonkorjuuta tilaisuutena, jossa voit viettää omaa aikaa ja ajatella. Ripustinkoukku Verkot / ripustimet Vihertukun valikoimista. Vihertukku on kotikasvattajan asialla. Tilaa jo tänään.
Tarvikkeet / Ripustimet, Verkot / Ripustimet
Ripustinkoukku
0,50 € Eur.
Toimitus Nopeasti Matkahuollon Noutopisteisiin / Automaatteihin Ympäri Suomen!Saatavuus: 4 varastossa
S Koukku pieni
Kromattu teräs
Materiaalin paksuus 3mm
Koukkun koko 30mm